Tommi Jaakkola 


Perinteisyyttä kunnioittaen

Olen ollut aina taipuvainen tekemään huonekaluni itse tai korjaamaan vanhaa. Intohimo korjata ja tehdä asioita käsin on ollut minussa aina vahvana. Alun perin kouluttauduin puusepäksi, jotta pääsisin nimenomaan tekemään asioita käsilläni ja näkemään käsieni jäljen. Huonekalujen verhoilu tuntui luontevalta jatkumolta parantaa osaamistani ja sen kautta löysinkin ammatin, jossa haluan tulla joku päivä verhoilijamestariksi.

Perustin yrityksen 2019 ja aluksi toimin Janakkalan Turengissa sivutoimisena verhoiluyrittäjänä omakotitaloni kellariin perustamassani verhoomossa. Toiminnan laajentuessa, muutin 2022 syksyllä isompiin tiloihin helsingintien varteen vanhan Viralan kesoilin tiloihin.

Verhoilualan opinnoissa suuntauduin perinteiseen huonekaluverhoiluun, josta valmistuinkin keväällä 2019 verhoilijaksi. Minulle myönnettiin tunnuksena opiskelumenestyksestä Suomen Verhoilijamestarien Liiton stipendi.

Olen työssäoppimassa Verhoomo Pulkkisella. Teen yhteistyötä myös Verhoomo Elisan kanssa, ja teen tarvittaessa alihankintana verhoilutöitä muillekin verhoomoille.

Olen rauhallinen persoona, joka pyrkii aina parhaaseen lopputulokseen. Palvelen asiakkaitani niin pienissä kuin suuremmissakin verhoilutöissä. Toteutan verhoilun aina kunnioittaen vanhaa tai uudistamalla kalusteen tyyliä. Käytän työssäni parhaimpia mahdollisia tarveaineita ja materiaaleja.

Verhoiluala edistää kestävää kehitystä ja on kiertotaloutta parhaimmillaan. Verhoiluttaminen tukee aina pienyrittäjää ja koko käsityöläisammattikuntaa. Jotta maapallomme kestäisi vielä seuraavillekin sukupolville, ei anneta arvokkaan käsityöläisyyden kadota Suomesta!

Huonekalusteiden verhoilu, entisöinti ja kunnostaminen ovat kiertotaloutta parhaimmillaan. Lisäksi se antaa kaatopaikalle tuomitulle kalusteelle uuden elämän ja mahdollisuuden palvella käyttäjäänsä taas jopa vuosikymmeniä eteenpäin.

Ystävällisin terveisin,

Tommi Jaakkola